Bo Haglundin uusi teos Tiedekulmassa / A new work by Bo Haglund in Helsinki University´s Think Corner


03.09.–31.12.2012

Helmikuusta asti Tiedekulman päätilassa asiakkaita tervehtinyt jättikäsi korvattiin kuvataiteilija Bo Haglundin uusimmalla taideteoksella, jonka nimi on vielä tekijälleenkin arvoitus. ”Mikä se on?” oli ensimmäinen kysymys monen asiakkaan huulilla, kun he huomasivat päätilan taideteoksen vaihtuneen. Vaikka Haglundin luomuksella ei ole vielä varsinaista nimeä, taiteilija itse puhuu majan rakentamisesta ja puumajasta, kun hän pohtii installaationsa ideaa. Pitkään suunnitelmissa ollut teos saapui Tiedekulmaan lopulta syyskuun alussa.
– Itse asiassa esitin puumajaideaa jo talvella, kun juttelin viestintäjohtaja Kirsti Lehmuston kanssa asiasta. Päätimme kuitenkin lopulta siirtää majaidean syksyyn, kertoo Bo Haglund.
Puumajan rakentaminen kiehtoi Haglundia ennen kaikkea siksi, että hän on aina ollut kiinnostunut puista. Lisäksi puumaja edustaa taiteilijalle seikkailumieltä, läheisyyttä luontoon ja omaa lempipaikkaa.
– Ajattelin, että Tiedekulman maja olisi sellainen henkinen oma paikka – paikka omille uusille ajatuksille, toteaa Haglund.
Haglund on tutustunut majojen rakentamiseen jo aiemmin, sillä taiteilija on tehnyt poikansa kanssa puumajan pihapuuhun ja majainstallaatioita eri taidenäyttelyihin.
Tiedekulman maja tehtiin jättikäden tavoin yhteistyössä kroatialaisen puusepän Igor Sushan kanssa. Tekniset ratkaisut keksittiinkin yhdessä Haglundin vastatessa suunnittelusta ja muotoilusta. Lopullinen rakentaminen tapahtui pressukankaan alla omakotitalon pihassa, mutta sitä edelsivät luonnollisesti erilaiset suunnitelmat niin muotojen kuin materiaalien suhteen.
– Tein ensin luonnoksia ja rakensin pienoismallin. Halusin luoda orgaanisen muotoisen tilan taipuisasta materiaalista. Neuvottelin Igorin kanssa rakennusmateriaaleista, jonka jälkeen päätettiin hankkia erikoisvalmisteista vaneria, joka on erityisen taipuisaa. Sisäpuoli maalattiin oranssilla neonmaalilla, kertoo Haglund suunnittelu- ja rakennusprosessista.
Minkä nimen taiteilija itse antaisi teokselleen?
– Ajatuksen kolo voisi olla installaation nimi, mutta toisaalta se voi olla mikä tahansa, koska se näyttää aika abstraktilta muodoltaan, lopettaa Haglund.

Teksti: Toni Rönni

www.tiedekulma.fi

Share: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone